Kun olen jo muutaman kirjoituksen ajan vauhkonnut siitä, miten pihalla THL, STM ja hallitus ovat koronaepidemian etenemisestä, pitää heittää myös oma lapanen rinkiin ennusteiden muodossa. Kaikkea on helppoa kritisoida esittämättä omaa ennustetta, koska näin ei ole oma pää vadilla. Esitän myös myöhemmässä kirjoituksessa näkemykseni siitä, miten koronaepidemiaa olisi pitänyt hoitaa (jälkiviisautta toki, mutta tämäkin voi olla opettavaista), kuin myös siitä miten se pitää hoitaa tulevalla influenssakaudella. Jos joku oikeasti nimittäin kuvittelee, että homma on taputeltu kesällä loppuun, on pahasti metsässä. Kyllä jostain löytyy joku uhkaava variantti, johon rokote ei olekaan aivan riitttävän tehokas, ja pääsemme taas sulkujen maailmaan syys-lokakuussa kun tapausten määrä lähtee nousuun. Tässä alkuun pitää vielä mainita, että olen tietyissä piireissä jo helmikuun maissa esittänyt arvion siitä, että tapausmäärät testeihin suhteutettuna olisivat selvässä laskussa maaliskuun loppuun mennessä. Tämä ei tule toteutumaan, mutta ei todennäköisesti ole kovin montaa viikkoa pielessä. Arvio perustui viime kevään sairaalakapasiteetin piikkiin, ja oletukseen siitä että piikki oli keinotekoisesti muutaman viikon myöhässä johtuen koronan myöhäisestä ilmaantumisesta koko influenssakausi huomioiden. Ensisijaisesti ulkomaalaistaustaisten ja nuorten aiheuttama piikki viimeisen muutaman viikon aikana oli myös odottamaton.
Ennuste
Varsinainen ennusteeni on tämä: tapausmäärät jatkavat laskuaan, ja ovat päivätasolla 400 tapausta ennen huhtikuun loppua ja 200 tapausta ennen toukokuun loppua, molemmat suhteutettuna 15000 testiin per päivä ja viikon keskiarvolla (päiväkohtaisesti on paljon vaihtelua, esim. viikonloput). Nämä luvut ovat riippumattomia siitä, lisätäänkö vai vähennetäänkö rajoituksia nykytasosta. Sairaalakuormitus alkaa tippumaan nykytasosta noin viikon-parin päästä, ja jatkaa hidasta laskuaan tapausmäärien laskiessa. Sairaalat ovat koronasta käytännössä tyhjiä suunnilleen kesäkuun puolivälissä (joitain yksittäisiä sairaalatapauksia tulee olemaan läpi kesän).
Käytännössä edellä oleva arvio perustuu miltei puhtaasti siihen, että koronan kausiluonteisuus on jo käytännössä näytetty olemassa olevaksi, ja tarkemmat ajankohdat perustuvat viime kevään sairaalakuormituksen kehittymiseen kesää kohti mentäessä. Alla kuva tästä:

Oma veikkaukseni on, että viime kevään pidempi sahausjakso erikoissairaanhoidon osalta johtui ”kuivista risuista”, eli koronatartuntuja ei ollut jatkuvasti influenssakauden aikana, jolloin korona kohtasi täysin sille aiemmin altistumattoman populaation. Näin korona pystyi leviämään myös normaalisesonkinsa ulkopuolella, koska paikallista laumasuojaa ei ollut olemassa millään tasolla. Jos tämä veikkaus on väärässä, silloin sairaalakuormitus seuraa todennäköisesti edellisen kevään kurvia, eli alkaa laskea kunnolla vasta toukokuussa. Tapausmäärät voivat kuitenkin edelleen alkaa laskea jo huomattavasti ennen tätä.
Ennuste rajoituksista
Ravintola- ja kuntosalirajoituksista säädettiin juuri, ja valitettavasti tapausmäärien tippuminen ei millään ennätä tapahtua riittävästi ennen kuin tiettyjen alueiden avit lyövät kuntosalit kiinni. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä se, että tippuvatko ne riittävästi että hallitus näyttäisi naurettavalta, jos se toisi liikkumisrajoitukset käyttöön. Laki tullaan todennäköisesti hyväksymään (arvovaltakysymys, virhettä ei voida myöntää), mutta sen soveltaminen on suuri kysymysmerkki. Optimistisesti veikkaan, että tapausmäärät ovat tippuneet riittävästi ettei sitä oteta tänä keväänä enää käyttöön. Pidemmät pyhät myös aiheuttavat tapausmäärien laskun, mutta tästä voi aiheutua myös näennäinen piikki heti pääsiäisen jälkeen, riippuen siitä miten nopeasti tapausmäärät reaalisesti laskevat. Rajarajoituksia ei tulla esittämään tai ottamaan käyttöön.
Media ja poliitikot vaikenevat todennäköisesti täysin siitä, kuinka pahasti THL:än 2500-11000 tapauksen veikkaus lopulta meni pieleen, kuin myös HUS-aluetta koskeneet viikon-parin takaiset ennusteet. Samaten unholaan vaipuvat kaikki noin viikko-pari sitten tehdyt mediakannanotot joissa todisteltiin lääkärien toimesta, että ”nykyrajoitukset eivät ole riittäviä tapausmäärien tiputtamiseen, vaan ne jatkavat lievää nousua” sunmuut vastaavat. Nyt kun tapausmäärät ovat lähteneet laskuun, yritetään todistella sen johtuneen rajoituksista, koska tartuntatautien dynamiikka on täysin tuntematon käsite (käsittelen tätä erikseen myöhemmin). Teen ennusteeseen välikatsauksen viimeistään 18.4, jolloin katsotaan kuinka pahasti THL:än laskuharjoitus meni metsään, ja onko omissa ennusteissani mitään toteutumistoiveita.